Terveisiä lautakunnasta (24.10.2017)

Olipas mielenkiintoinen kasvun ja oppimisen lautakunnan kokous 24.10.2017! Kokouksen asialistalla oli varhaiskasvatuksen digitalisointihanke: ”Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön suunnitelma 2017 – 2022”, joka puhutti kovasti niin rahoituksen, laitekannan kuin tarpeellisuutensakin puolesta.

Keskustelussa pohdittiin mm., mistä vaaditut rahat saadaan kasaan, kun jo nyt ollaan säästölinjalla. Ehdotin, että rahaa laitehankintoihin voisi hankkia kehittämällä esimerkiksi jonkinlaisen ”digikummi”-sponsorijärjestelmän yrityksille. Sekalaisten lahjoituslaitteiden sijaan digikummeilta tulisi pääomaa laitehankintoihin, jolloin saataisiin hankittua opetuskäyttöön yhtenäistä, ja sitä myötä myös edullisesti ylläpidettävää laitekantaa.

Seuraava asialistan kohta toi tosin hankintoja koskeviin pohdintoihimme ”helpotusta”, sillä käsittelimme palvelualueen säästötarvetta (1,5 M€!) ja talousarvioesitystä 2018. Potentiaalisia säästötoimia käytiin läpi joka kivi kääntäen sekä määrän että vaikutusten mukaan. Äänestykseen päätyivät ainoat vaihtoehdot, jotka eivät vaikuta henkilöstöön tai opetuksen laatuun:

1. Korotetaan iltapäiväkerhojen maksuja
2. Ei suostuta enää leikkaamaan

Äänet menivät ehdotuksen 1. puolelle äänin 6-5 (itse äänestin ehdotusta 2).

Keskustelussa kävi ilmi, että tuoreen tiedon mukaan Servica tuotti voittoa yli 3 M€. Tästä muodostuu mielenkiintoinen yhtälö:

  • Kasvun ja oppimisen palvelualueen säästötarve on noin 1,5 M€
  • Servica tekee voittoa yli 3 M€
  • Kasvun ja oppimisen palvelualue on Servican suurin asiakas
  • Kuopiossa on suomen suurten kaupunkien kallein kouluruoka (2017)

Palvelualueen johtajan Pekka Vähäkankaan mukaan 1% hinnanlasku ateriassa toisi noin 100 000€ säästön. Jos kouluaterian hintaa saataisiin laskettua vaikkapa 2,7 euroon, toisi se jo noin puolen miljoonan helpotuksen talousahdinkoon. 2,5 euron annoshinnalla oltaisiin jo 1,3 M€ säästön hutikoilla. Asia ei tietenkään ole niin yksioikoinen, mutta pistää vaan miettimään, mitä koulutuksen kustannuksella rahoitetaan…

 

 

Grafiikka

 

 

Pyöräilylookilla lautakunnassa!

Henkilön Heikki Meriranta (@heikkimeriranta) jakama julkaisu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *